Lauluista Voimaa, Suomi 100

Valtioneuvoston kanslia on hyväksynyt hankkeemme "LauluistaVoimaa" Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaan. Suomi 100 vuotta -ohjelman punaisena lankana on yhdessä tekeminen ja se näkyy myös meidän hankkeessamme. Järjestämme yhteisesiintymisiä Siikajoen kunnan muiden kuorojen kanssa sekä oman konsertin marraskuussa 2017. Konsertin laulut on koottu perinteisistä, mutta myös uudemmista, kotimaisten säveltäjien eri aikakaudella tekemistä lauluista. Vuoden 2017 aikana kuoro tekee vierailuja erilaisiin kohteisiin tehden naiskuorolaulua tunnetuksi maakunnassa.

Juhlavuoteen valmistautuminen aloitettiin jo viime vuonna. Kuorolaisista valittiin työryhmä, joka on valinnut naiskuorolle sovitettuja lauluja suomalaisten säveltäjien teosten joukosta. Konsertteja varten kuorolaiset harjoittelevat muun muassa Toivo Kuulan, Leevi Madetojan, Oskar Merikannon sekä Heikki Sarmannon säveltämiä lauluja Suomen itsenäisyyden ajalta.

Pytingin kevät :)

Monenlaista on taas ehtinyt tapahtua edellisen päivityksen jälkeen! Vuodenvaihteen jälkeen on konsertoitu ja keikkailtu, niin koko kokoonpanolla kuin pienyhtyeinä.

Se, mikä nyt kuorolaisiamme hykerryttää on kesäkuussa koittava Unkarin-matkamme. Olemme menossa Budapestiin Musik-Landin järjestämälle festivaalireissulle. Esiinnymme siellä kaksi kertaa, Esztergomin basilikassa, mikä on Unkarin isoin kirkko, sekä festivaaleilla. Ja ohjelmaa on viiteen päivään saatu sisällytettyä ihan pyörryksiin asti!

Oikein mukavaa kevään ja kesän odotusta kaikille!

Paavolan levyjulkkarit oli menestys!

Eilinen levyjulkkarikonserttimme jää meidän kuorolaisten mieliin pitkäksi aikaa. Puheenjohtamme Tarjan kaunis muistelu äänityspäivistä Kempeleen Kokkokankaalla viritti ajatuksemme juuri sopivaan mielentilaan ja saimme aikaiseksi onnistuneen konsertin. Sanna piti meitä hyppysissään alusta loppuun ja me tottelimme. Lopputulemana yleisö herkisteli ja saimme vuolaat kiitokset konsertin jälkeen. Kiitos yleisö ja koko kuoro, Sanna ja Tarja!

Uutta levyämme voi tiedustella kaikilta kuorolaisilta tai tilata sihteeriltämme osoitteesta: raija.helkomaa@omanetti.fi. Levyn hinta on 15 €.

Levyjulkkarit lähestyvät...

Kesällä äänitetty levymme "Siis sydämestä laulan" alkaa pikkuhiljaa valmistua. Levynjulkaisukonsertin pidämme Paavolan kirkossa sunnuntaina 1.11. klo 18.00. Tervetuloa!

Kuorollemme uusi logo

Kuoromme nimestä on ollut silloin tällöin puhetta, että olisiko se Pytinki-kuoro vaiko Naiskuoro Pytinki. Kumpaakin on käytetty, vaihtelevasti. Viime kesänä päätimme vakiinnuttaa käyttöömme Pytinki-kuoron ja sitä paljon sitten kuoromme jäsen Merja Hammar teki uuden logon. Logossa lukee Pytinki-kuoro naisellisella, käsinkirjoitetunomaisella kaunokirjoituksella sekä 1/8-nuotti, jonka yläosassa on ikkuna, kuvaamassa taloa. Pytinkihän on murresana, joka tarkoittaa useampikerroksista perinnetaloa. Värimaailman punainen on "juhlaesiintymisasumme" jakun punainen ja musta pitkästä kotelomekostamme.

Laulu-jukeboxi Taiteiden Yössä

Kesä alkaa olla muisto vain laulavaisten naisten mielessä. Onneksi kauniita säitä vielä riittää. Mutta pimenevien iltojen iloksi järjestetään Raahessa jälleen ihana Taiteiden Yö 21.8. ja mekin olemme mukana tarjoamassa kaupunkilaisten iloksi oman panoksemme, tervetuloa!

taiteiden yö Pytinki-kuoro

Kevät etenee!

Yksi etappi kerrallaan lähestymme vuoden huippukohtaa eli levyn tekoa! Yhteiset kirkkokonsertit Uusi Ääni -kuoron kanssa sujuivat hedelmällisen yhteistyön merkeissä joka kenties saa jatkoakin. Uusi Ääni oli meille pytinkiläisille ihan tuore tuttavuus ja ihailimmekin heidän kaunista sointiaan. Sekakuorosaundi on meille naiskuorolaisille niin erilainen ja elämyksellinenkin.

Levymme nauhoituksen hoitaa edellisen, v. 2009 tehdyn joululevyn tapaan, Äänityspalvelu Jouko Ahera Vantaalta. Vielä muutamat ylimääräiset reenit joka torstaisten harjoituskertojen lisäksi ja olemme valmiit :).

Mukavaa kevättä ja kesän odotusta kaikille ystävillemme siellä jossain!

Sata tapaa käyttää pikkuhousunsuojia...

Meille naisille niin tuttu tuote, pikkuhousunsuoja, on todettu keskuudessamme pistämättömäksi avuksi monenlaisissa laulavaisten naisten elämään kuuluvissa kommelluksissa. Kerran eräällä pitkällä bussimatkalla aloimme kertoa omakohtaisia kokemuksiamme, miten tämä pieni, liki jokaisen naisen käsilaukusta löytyvä lipare on pelastanut tilanteen jos toisenkin.

Aiomme jakaa nämä vinkit myös muille, etteivät ne vain katoaisi muistojen joukkoon. Ottakaa opiksenne tai myötäeläkää ;)

1. Kuoropukumme kaunis, punainen jakku on aina joskus melko lämmin. Ja vaikka me pytinkiläiset kovasti freesejä ihan luonnostaan olemme, sattuu joskus jollekin, joko ihan itsestään tai sitten olosuhteiden pakosta, tulemaan hiki. Jakkua ei viitsisi jokaisen esiintymisen jälkeen olla pesemässä, kulahtaahan se vähemmästäkin, joten olemme todenneet siivelliset, lujalla teipillä varustetut pikkuhousunsuojat erittäin käyttökelpoisiksi hikisuojiksi kiinnittämällä ne jakkumme kainaloihin. Sisäpuolelle tietysti.

2. Kesäkuumalla hikoilevat jalatkin ja niitä ainoita hyviä laulukenkiä on suojeltava. Kaikkihan tietävät miten märät jalat lipsuvat lipokkaissa kun lavalle on joskus könyttävä vaikka minkälaisista takahuoneista. Tämä on estettävissä kiinnittämällä ohuet pikkuhousunsuojat kengänpohjiin hajunsyöjien tapaan. Ja juu, kyllä nämä niistäkin käyvät.

3. Kävipä kerran eräälle sopraanollemme haaveri, pitkä tyttö kun on, että kopsautti otsansa ovenkamanaan ja haavahan siitä tuli. Terveydenhoitoalalla työskentelevä ystävätär kaivelemaan kassiaan, mutta ei laastaria löytynyt. Onneksi oli pikkuhousunsuoja, joka teki tehtävänsä ja imaisi ylimääräiset veret kitusiinsa.

4. Oltiinpa kerran kesäisillä laulujuhlilla. Aurinko porotti ja odottelimme vuoroamme laakealla nurmikkokaistaleella. Kohta alkoi hiki virrata. Enimmät hiet pyyhimme nessuihin sun muihin papereihin mitä taskuista löytyi, mutta pian alkoi nenänpäitä kihelmöidä ja yhden sun toisen naama muuttua kuorojakkumme kanssa sävy sävyyn. Mutta eipä hätää, löytyi pikkuhousunsuojia ja sakset. Nips naps ja kohta oli tuunatut aurinkosuojat nenänvarressa ja korvanlehdissä siivekkeet. Aamulla saattoi yhden jos toisen tuulenhalkaisija punottaa, ei auringosta, vaan liima-allergiareaktiosta...

Tämä vielä vajavainen manuaalimme täydentyy tässä vielä vuosien mittaan... odottakaa vaan, sata tulee täyteen ennen kuin kuoromme täyttää 25 vuotta!

Tervehdys immeiset ja laulumme ystävät!

Vuosi vaihtui vauhdikkaasti, jopa niin, että on päivitykset unehtuneet... Mutta tässäpä taas tullaan ja iloksemme voimme ilmoittaa, että meitä on mahdollisuus nähdä tämän kevään aikana useamman kerran! Ensimmäinen tilaisuus on Naiskuoropäivillä Lahdessa maaliskuussa, jossa osallistumme kuorokatselmukseen (asiasta tietämättömille kerrottakoon, että vaikka nimi on katselmus, on se oikeasti vähän kuin kilpailu, jossa jaetaan eritasoisia tunnustuksia) ja sen jälkeen konsertoimme yhdessä oulunsalolaisen Uusi Ääni -kuoron kanssa hengellisissä merkeissä huhtikuussa. Alla tarkemmat tiedot:

• Raahen kirkko 17.4.2015 sekä
• Oulunsalon kirkko 19.4.2015

Tuon jälkeen alamme henkisesti valmistautua CD-äänitteen tekemiseen. Olemme varanneet Oulunsalosta Kokkokankankaan seurakuntatalon toukokuiseksi viikonlopuksi ja pistämme purkkiin tämän hengellisen ohjelmistomme. Olemme kiertäneet viime vuosina ympäri lääniä esittämässä tätä kokonaisuutta ja usein meiltä on konsertin jälkeen kysytty levyä ostettavaksi. Nyt päätimme viimein pistää nämä laulut "narulle" ja taltioinnin työn alle.

Että näihin kuviin ja tunnelmiin... Alla juhlava kuva tammikuisen Ylivieskan Akustiikan keikkamme jälkeen.

pytinki kuoro

Ja tässä linkki "Sytytän punaisen soihdun" -konserttimme tunnelmiin.

Uusi laulukausi startannut taas!

Kuoron 20-vuotisjuhlavuosi jatkuu vielä pari kuukautta. Siitäköhän se johtui, että syksyn harjoitukset aloitimme muutamaa laulavaista naista rikkaampana? Tervetuloa mukaan joukkoon Tarja, Heini, Seija, Anna Liisa, Emmi-Sofia sekä Teiju!

Monenlaista uutta on tulossa ensi vuodelle, mm. konsertti Ylivieskan Akustiikkatalossa tammikuussa... kirkkokonsertteja keväämmällä... Naiskuoropäivät ja kuorokatselmus... levyntekoa... ja saapa nähdä mitä muuta kaikkea keksitään! Intopinkeinä suuntaamme katseemme tulevaan ja toivomme näkevämme teitä yleisössä runsain mitoin :)

Pytinki täyttää 20 vuotta! "Sytytän punaisen soihdun" juhlakonsertti 4.5.2014 Raahesalissa klo 15.00

Laululeiripitoinen keväämme on pyörähtänyt kirkkokonserttien jälkeen käyntiin. Ensi sunnuntaina taas laulamme Revonlahden koululla ja harjoittelun alla niin uusia kuin vanhojakin biisejä.

Raahesali on jälleen esiintymispaikka kahden vuoden takaisen "Tahdon"-konsertin jälkeen. Eli pankaa kalentereihinne sunnuntai 4.5.2014 ja tulkaa juhlimaan merkkivuotta kanssamme!

Konsertit Pulkkilan kirkossa 15.1.2014 sekä
Kempeleen kirkossa 19.1.

Kirkkokonsertti-sarjamme jatkuu Pulkkilassa 15.1. klo 19 ja Kempeleessä su 19.1. klo 15. Lisäksi olemme pienemmällä ryhmällä Raahen kirkossa Yrittäjien kirkkopyhässä esiintymässä myös su 19.1. klo 10.00. Tervetuloa!

Konsertti Raahen kirkossa 21.11.2013

Kuoromme esiintyy ensimmäistä kertaa Raahen kirkossa torstai-iltana 21.11. klo 19.00. Ohjelmisto on pääosin sama kuin parin vuoden takaisessa konserttisarjassamme, jolla kiersimme ympäri maakuntaa, mutta löytyy sieltä uuttakin materiaalia niille, jotka ovat meitä käyneet jo kertaalleen kuuntelemassa.

Tervetuloa tunnelmoimaan!

Retro-tytöt Naiskuoropäivillä Imatralla

Terveiset Imatran Naiskuoropäiviltä 16.-17.3. Pytingin pieni mutta pippurinen trio Retro-tytöt käväisi vähän reissun päällä (1050 km eestaas) kaakossa. Tytöt osallistuivat joka toinen vuosi järjestettävään lauluyhtyekilpailuun. Palkintosijaa ei tullut, mutta roppakaupalla kokemusta ja itsensä voittamista. Kauniin hopeisen voittomaljan pokkasi Iisalmen Kalevalakuoron ryhmä "Sommelo".

Retro-tytöt, Pytinki-kuoro

Päivät oli järjestetty loistavasti. Kaikki pelasi kuin ajatus. Ainoastaan karonkkapaikan äänentoisto vähän ronklasi eikä kaikilta paikoilta nähnyt illan ohjelmaa, mutta Imatran Valtionhotelli interiöörinä ja majoituspaikkana oli upea! Buffet-illallinenkin vei kielen mennessään.

Imatran valtionhotelli

Keväinen konserttimme lähestyy...

Emme halunneet jättää viimekeväistä TAHDON! -konserttiamme yhteen esityskertaan. Teimme ison työn niin laulujen kuin koko esityksen kanssa, että päätimme viedä saman ohjelmiston Paavolan koululle 21.4.2013 klo 15.00.

Pytinki-kuoro, Tahdon!

Joka ei päässyt Raahesaliin viime keväänä, on siihen nyt uusi mahdollisuus. Ja voihan sitä tulla uudelleenkin katsomaan... Tervetuloa Naisen elämään!

2013 Pytinki-kalenteri ilmestynyt!

Hei kaikki! Pytinki-kuoro on julkaissut seinäkalenterin ensi vuodelle. Ehei, ei tyttökalenteria (vaikka olemmekin trendikäs kuoro, niin ihan tähän perinteiseen helppoon ei haksahdettu...) vaan kuvat ovat kesän 2011 Italian kuoromatkallamme otettuja Gardan alueen kauniita luonto- ja kaupunkimaisemia.

Kalenteri maksaa VAIN 10 € ja mukana tulee vapaalippu tulevaan 20-vuotiskonserttiimme. Ajatelkaa! Kalenteri ja konserttilippu samassa paketissa :) Eikös olekin mahtava lahjaidea kuoromusiikin ja Italian maisemien ystävälle?

Kalenteri on vaaka A4-kokoinen, 16-sivuinen, laadukas 4-värinen painotuote. Ja tämä seuraava pienellä präntillä: Kalenterin tuotto käytetään lyhentämättömänä kuoron seuraavaan reissuun...

Ottakaa yhteyttä kuorolaisiin, niin toimitamme kalentereita halukkaille!

Kuopio koettu!

Palasimme eilen illalla Kuopiosta Sulasolin suurilta, joka viides vuosi järjestettäviltä laulujuhlista. Osallistuimme siellä kuorokatselmukseen (kuorokilpailu) missä saimme hopeamaininnan. Voittajia ei siis kyseissä kisamuodossa valita, vaan kuorot arvostellaan kulta-, hopea- ja pronssisarjaan. Pohjois-Suomesta osallistui katselmukseen Pytingin lisäksi Merikosken Laulu Oulusta, Kuusamon Laulu sekä Rovalan kuoro Rovaniemeltä. Oululaiset saavuttivat kultatason, Pytinki hopean ja Kuusamo ja Rovaniemi pronssitason.

Esityksemme taisi meni ilmeisen hyvin, koska meitä pyydettiin vielä samana iltana esiintymään yhden kappaleen verran “Katselmuksen satoa” –konserttiin.

Lisäksi heitimme neljä muutakin keikkaa; juhlasaleissa, kapakoissa, torilla... Kolme päivää ja iltaa yhtä laulun iloa, ei voi parempaa olla!



Laulujuhlille osallistui yli 2000 laulajaa ja soittajaa ympäri Suomea, mikä kertonee osansa kuorolaulun suosiosta!

Tässä linkki laulujuhlien sivustoille:
www.laulujuhlat.fi

Sekä Raahen Seudun lehtijuttuun.

Kohti Kuopiota!

Kuoromme lähtee kesäkuussa Sulasolin laulu- ja soittojuhlille. Osallistumme siellä kuorokatselmukseen kolmella kappaleella: Rakastan rakastan, Joutsen sekä Goodnight Sweetheart. Nämähän esitimme jo Tahdon! -konsertissamme joten eivätköhän ne mene putkeen kuorokisassakin...

Ennen laulujuhlia on kalenterissamme kuitenkin vielä pari muutakin esiintymistä: osallistumme Soivaan Taloon Raahesalissa keskiviikkona 23.5. ja sitä ennen on eräs yksityisesiintyminenkin. Että näillä mennään, keikkaa pukkaa...

Kiitos kun tulitte!

Eilen oli kuorolaulajan tilipäivä (suora lainaus konserttiohjaajamme Sari Ohinmaan suusta). Eli puolen vuoden harjoittelun tulos läväytettiin lähes täydelle Raahesalille ja kommenteista päätellen onnistuimme viihdyttämään, itkettämään, liikuttamaan ja naurattamaan yleisöämme. Kiitos KAIKILLE osallistuneille! Teitte konsertistamme upean myös meille laulajille. Muistamme tämän hetken pitkään!

Erityiskiitos kuoronjohtajallemme Sannalle, ohjaajallemme Sarille, kuvaajillemme Teuvolle ja Jounille sekä tottakai perheillemme pitkästä pinnasta! Erityiskiitos konsertin valoista Raahesalin tekniikkamiehelle Jari Roukalalle, jotka he ohjaajan kanssa yhteistyössä suunnitellen loihtivat laulujemme taustalle.

PS. Käykää galleriasta katsomassa lisää tunnelmakuvia...

pytinki tahdon
Kuva: Jouni Pitkänen

Hyvää alkanutta vuotta 2012, laulun ystävät!

Vuosi vaihtui ja uusina kujeina kuoromme harjoittelee kohti huhtikuun 29. päivän konserttiamme. Teemaksi valitsimme naisen elämän koko kirjon laulujen muodossa. Ohjaajaksi saimme huikean lahjakkaan ja taitavan, Raahen teatterinjohtaja Sari Ohinmaan. Hän tulee jättämään kädenjälkensä esitykseemme ja tuomaan yleisön nähtäville sen, mitä itse tunnemme lauluja laulaessamme.

Laittakaa siis kalenteriinne tuo huhtikuun viimeinen sunnuntai ja tulkaa kokemaan lauluilta kanssamme!

PS. Löydät meidät nyt myös Facebookista...

Kiitokset Anu!

Viime keskiviikkona tirahti tippa jos toinenkin kuorolaisten silmäkulmiin kun puheenjohtajamme Anu lauloi viimeistä kertaa riveissämme. Anu muutti Etelä-Suomeen kohti uusia haasteita ja 2. sopraanot menettivät taitavan laulajan. Nuoresta tytöstä asti Pytingin rivejä kaunistanut punatukkainen Anu saa koko kuorolta jäähyväishalaukset ja onnentoivotukset. Kaikkea hyvää matkallesi ja nähdään konserteissamme!

Laululeirin odotuksissa

Pytingin syksy täyttyy uuden ohjelmiston harjoittelusta. Lokakuun alkupuolella pidämme laululeirin Rantsilassa (juu kyllä, kerran kokeiltu ja hyväksi havaittu Rosenbergin B&B) jossa uudet kuorolaiset saavat kerralla kunnon kuorokasteen! Kaksi päivää pelkkää laulantaa! Noh, mitä nyt syödään välillä...

Tervetuloa uudet pytinkiläiset Anna, Ulla, Minna, Raija ja "uusvanhat" Marjaana ja Pirjo vielä kerran mukaan. Enää ei kuoromme särkymävara ole yhden tai kahden kuorolaisen kontolla! (Päivitetty 30.9.-11)

Harjoitukset alkavat taas!

Pytingin syyskausi alkaa tänään. Kokoonnumme edelleen Revonlahden koululla keskiviikkoisin klo 18.30-21.00. Tarkoituksena on alkaa työstämään pikkuhiljaa uutta "Naisen elämää" -konserttiamme.

JA SINÄ, laulamisesta innostunut, musikaalinen nainen, olet tervetullut vahvistamaan kuoroamme! Otamme sinut avosylin vastaan mukavaan porukkaamme :-)

Kaunista alkavaa syksyä kaikille laulun ystäville! (Päivitetty 24.8.-11)

... ja Veronassa käytiin!

Pytinki pyörähti Verona-Garda -alueen kansainvälisillä kuorojuhlilla heinäkuun alussa viemässä laulaen Suomea ja seutukuntaamme Euroopan kartalle. Meitä pidettiin kuin piispaa pappilassa, järjestelyt toimivat erinomaisesti, aikataulut pitivät takitilleen (kiitos Hanna Valkonen!) ja kun biisitkin kuulostivat siltä miltä pitikin, niin mikäs siinä.

Esiinnyimme yhteensä viisi kertaa. Neljä kertaa eri kirkoissa ja yhden kerran ulkoilmassa ihanassa keskiaikaisessa villassa. Konserttipaikoilla oli kanssamme aina 1-2 muutakin kuoroa, joten setit olivat kestoltaan 15-25 min. Lauloimme suomalaista hengellistä musiikkia, Madetojia, munkkilatinaa sekä negroja. Saimme poikkeuksetta hyvää palautetta esiintymisistämme ja se poikikin meille pari uutta festivaalikutsua. Saapa nähdä lauletaanko seuraavan kerran ulkomailla Ranskassa vaiko Espanjassa...?

Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista matkan aikana oli kuorolaisten mielestä messussa avustaminen Venetsiassa San Marcon Basilikassa. Lauloimme kaksi Ave Mariaa (Tikka ja Kodaly). Tunnelma kirkossa oli käsinkosketeltavan harras, hämärä ja vähän pölyinenkin. Kertakaikkisen upeaa! (Päivitetty 24.8.-11)

Ensimmäisenä iltana menossa tervetulopäivälliselle (punamustia asujamme kehuttiin kovasti):

Pittoreski pikkukylä vierailun kohteena:

Saimme hienon muistolaatankin merkiksi vierailustamme:

Verona lähenee...

Enää kuukausi ja kuoromme singahtaa kohti Italian aurinkoa ja osallistuu Verona - Gardajärven laulujuhlille. Tämän hetken kuumeisimmat reissuvalmistelut pyörivät asuvalintojen ympärillä... "Onkohan siellä kuinka kuuma?", "No on!", "Kuinka paljon pitää erilaisia esiintymisasuja olla?" jne... Tiedossa on kolme kirkkokonserttia ja yksi kevyempi.

Olkaapa hengessä mukana! (Päivitetty 24.6.-11)

Enää yksi jäljellä...

Pytinki on kiertänyt kirkkokonserttinsa kanssa nyt jo Rantsilan, Revonlahden ja Kalajoen kirkon. Enää Tyrnävä jäljellä, joten jos et vielä ole päässyt kuuntelemaan, niin nyt on vielä mahdollisuus!

Kiitos Kalajokisille ystävillemme! Kirkossanne oli ihana laulaa, akustiikka oli... sanotaanko että miltei kuin olisi katedraalissa laulanut. (15.4.-11)

Nyt voidaan alkaa puhua jo konserttikiertueesta...

Alueemme seurakunnat ovat osoittaneet melkoista kiinnostusta "Siis sydämestä laulan" -konserttiamme kohtaan. Lisävarauksia tulee viikottain. Tässäpä tämänhetkinen tilanne:

Su 20.3.2011 klo 19.00 Rantsilan kirkko
Su 27.3. klo 18.00 Revonlahden kirkko
Su 17.4. klo 19.00 Kalajoen kirkko
Ke 4.5. klo 19.00 Tyrnävän kirkko

Harjoitusleirille tiemme käy!

Ensi viikonlopun (19.–20.2.2011) Pytinki reenaa tosissaan Rantsilassa Rosenbergin b&b-tilalla. Kevään konserttisarjan kappaleita laitetaan pikkuhiljaa esityskuntoon ja muutenkin tämän naislauman on ihan hyvä viettää aikaa yhdessä kaukana arjen askareista. Tuloksia pääsette kuulemaan sitten maalis-huhtikuun aikana!

Vuosi vaihtui ja harjoitusohjelmistomme myös

Hyvää alkanutta vuotta kaikille Pytingin ystäville! Aloitimme harjoittelukauden tammikuun puolivälissä ja nyt nuoteistamme löytyy lähinnä hengellistä materiaalia. Kuoromme valmistelee parhaillaan hengellistä konserttia, jota on tarkoitus myydä alueemme seurakunnille (ja miksei kauemmaksikin, jos kutsu käy ;-).

Jo muutama konsertti on sovittu:
Su 20.3. klo 19.00 Rantsilan kirkko
Su 27.3. klo 19.00 Revonlahden kirkko
Su 17.4. klo 19.00 Kalajoen kirkko

Jos kiinnostuit "Siis sydämestä laulan" -konsertistamme, niin katso tarkempi esittelykirje liitteestä.

Lisäksi pidämme vielä ennen Italian matkaamme lähtökonsertin sunnuntaina 15.5. jossa laulamme reissuohjelmistomme läpi. Paikkaa ei ole vielä tiedossa joten ehdotelkaapa mielenkiintoisia esiintymispaikkoja!

Kutsu kävi!

Olemme saaneet kutsun saapua edustamaan Suomea Italiaan Veronan -kuorolaulufestivaaleille ensi kesänä! Olemme otettuja tällaisesta mahdollisuudesta päästä esiintymään kansanväliselle yleisölle sekä katsomaan ja kuuntelemaan muitakin kuoroja.

Harjoitukset alkaneet

Pytinkiläiset ovat ottaneet syyskauden vastaan innolla. Saimme riveihimme uusia laulajia joka stemmaan, ja näin ollen "särkymävara" vähän kasvoi entisestä.

Pidimme tiiviin laululeirin 18.-19.9. Hannuksen Piilopirtillä Tyrnävällä ja saimme monta uutta laulua (munkkilatinaa ja Madetojaa) hyvälle mallille. Tarkoituksenamme on harjoitella uutta hengellistä konserttia varten ensi keväälle.

Sitä ennen meidät voi bongata esiintymässä mm. omaishoitajien juhlassa Raahessa lokakuun puolivälissä, Joulun Tähdet -joululaulufestivaalissa joulukuun alussa sekä pidämme ihan oman joulukonsertin Pattijoen kirkossa 5.12. Mutta näistä lisää tuonnempana!

Uusi kausi taas alkamassa

Syyskuun puoliväli on käsillä ja aloitamme uuden laulukauden. Tapaamme Revonlahden koululla keskiviikkoisin klo 18.30 ja työstämme niin uutta kuin vanhaakin ohjelmistoa.

JOS OLET laulamisesta innostunut, musikaalinen nainen, niin olet tervetullut vahvistamaan kuoroamme! Otamme sinut avosylin vastaan mukavaan porukkaamme :-)

Mukavaa alkavaa syksyä kaikille laulun ystäville!

Naiskuoropäivien odotuksessa

Revonlahden koulun ovet käyvät tiuhaan, kun kuoromme harjoittelee maaliskuun 20. päivän kisakoitosta varten. Kuoron joukoista irroitettu 10 naisen "Rimadonnat" osallistuu yhtyelaulukilpailuun Naiskuoropäivillä ja tottakai parhaaseen mahdolliseen tulokseen pääsee vain rankalla reenillä :-) Kuoronjohtajamme Sanna on kevään kiinni omassa musikaali-projektissaan, mutta ehtii satunnaisina viikonloppuina käydä pitämässä laululeirejä. Näistä kerroista koitammekin ottaa kaiken irti. Muutoin harjoittelemme omin nokkinemme, mikä ei ole turhaa sekään...

Teatteriohjaaja Sari Ohinmaa vieraili helmikuussa harjoituksissamme ja antoi loistavia vinkkejä niin laulujen koreografioihin kuin yleensä kuoron esiintymisiinkin. Saapa nähdä uskallammeko ottaa vinkeistä vaaria!

Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille laulunystäville!

Pytinkiläiset ovat aloittaneet tämän kevään harjoituskauden iskemällä kiinni uuteen ohjelmistoon sekä lämmittämällä vanhaa. Tarkoituksena on osallistua Iisalmen Naiskuoropäivien yhtyelaulukilpailuun maaliskuussa. Lisäksi suunnitelmissa on konsertti kesän korvalla mahdollisesti Vetelin Äänipäiden ja Haukiputaan Viihdepiikkareitten kanssa sekä tietysti pistokeikkoja eri tilaisuuksiin.

Suunnittelemme myös syksylle reissua. Halumme olisi osallistua joillekin kuorofestivaaleille, mutta paikka on vielä hakusessa. Jersey, Makedonia, Praha, Gardajärvi... kuulostavat kaikki houkuttelevilta, mutta minne?

Oikein Lauluisaa Vuotta kaikille Pytingin ystäville :-)

Puhuri-palkinto Pytingille!

Kuoromme palkittiin 1.12.2009 Siika-Pyhäjokialueen Liiton myöntämällä 1 500 € Puhuri-palkinnolla. (Kaleva 1.12.)

Suurkiitokset kaikille meitä kannustaneille!

Kuoromme kävi osallistumassa 26.9. YLE2:n musiikkiviihdeohjelmaan "Suomen Paras Kuoro 2009". Mukaan pääsimme karsintojen ja koe-esiintymisen kautta n. 50 kuoron joukosta 12 kuoron joukkoon.

Emme valitettavasti päässeet jatkoon, sillä kaksi mieskuoroa otti meistä niskalenkin ja selättivät! Jatkoon menivät loistavat Könsikkäät Helsingistä ja nuoret Äänipäät Vetelistä. Onnittelut heille! (Tässä linkki jaksomme selostuksesta Ylen sivuilla.)

Suurkiitokset kaikille meitä äänestäneille ja mukana olleille kannustusjoukoille! Oli ihanaa nähdä tutut kasvot katsomossa suoran TV-lähetyksen tiimellyksessä.

Nyt jatkamme harjoittelua ja suuntaamme kohti uusia haasteita, sillä seuraavat esiintymisemme ovat Joulukonsertissa 1.12. Revonlahden koululla sekä seuraavana sunnuntaina Itsenäisyyspäivän juhlassa.

- Pytinkiläiset -

Lisää linkkejä SPK2009-ohjelmasta:
Kuoron esittelysivu Ylen sivustolla
http://www.aamulehti.fi/uutiset/viihde/153954.shtml
http://tv2.yle.fi/juttuarkisto/asiasanat/Suomen+paras+kuoro
http://www.sulasol.fi/uutiset/paraskuoro/
http://www.iltalehti.fi/viihde/200901078876658_vi.shtml
Lehtijuttu Raahen Seudussa 27.9.2009